PINTAA SYVEMMÄLLÄ...

"Partacollie?!" Nuori mies oli tukehtua kahviinsa kuullessaan keittiön ovenpielessä seisovan naisen uutiset. Nainen nojaili karmia vasten puhelin tiukasti rintaansa vasten painettuna, purren huultaan hymyn estämiseksi. Kuitenkin tuon kasvoilla oli jokseenkin syyllinen ilme, kuin koiranpennulla joka jäi juuri kiinni omistajan kalliimpien lenkkareiden tuhoamisesta. "Sähän sanoit, ettet IKINÄ voi ottaa sellaista turkkirotua." Sakke pyyhkäisi kahvia valuvat suupielensä työtakin hihaan ja sipaisi pöydältä ylimääräiset roiskeet. "Niin no... En minä tiiä, kato nyt sitä!" Eve ei voinut enää peitellä innostuksen sävyttämää hykertelyään tai olla kipittämättä miesystävänsä syliin. Perässä seurasi lauma koiria hännät rennosti heiluen. Ei niitä niin pentu-uutiset kiinnostaneet, vaan pöydältähän saattaisi vaikka tipahtaa jotain hyvää! Nuori nainen näytti useita eri kuvia hienoista aikuisista partacollieista sekä kahdesta pennusta, selittäen ummet ja lammet näistä koirista sekä rodun hyvistä puolista, perustellen tarkkaan miksi päätyi lopulta tähän. "Toinen pennuista on vapaana. Täälläpäin ei juuri partis pentueita näe. Ja sitä paitsi..." Sakke katsoi kultaansa toinen suupieli pieneen hymyyn kääntyneenä. Even puheet menivät jo toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Vuosien aikana mies oli oppinut sen, että hänen parempi puoliskonsa oli määrätietoinen näissä asioissa. Uusista asukkaista hän ei yleensä kertonut siksi, että olisi pyytänyt lupaa uuteen koiraan. Eve kertoi lähinnä kohteliaisuudesta, ettei toinen aivan hämmästyisi kun töistä tullessaan vastassa olisikin neljä tassua lisää. "Kyllä kyllä rakas." Nuorukainen naurahti katkaisten naisen pälätyksen ja painoi tuon otsalle hellän suukon. "Aina meillä on tilaa yhdelle. Se saa meiltä parhaan mahdollisen kodin". Näiden sanojen saattelemana Eve suorahtaan hyppelehti olohuoneeseen, jälleen takanaan iloinen koiralauma kuin milläkin koirakuiskaajalla. Edelleen toiveikkaina siitä, että ehkä pian olisi aamupalanjälkeinen herkkuhetki."

Jos lukisi Wikipediasta partacollieiden luonnekuvausta, olisi se kuin lukisi suoraan millainen Zeus on. Se on vasta pieni pentu, mutta täynnä elämäniloa ja virtaa jokaista uutta hetkeä ja tuttavuutta kohtaan. Pennuksi se on sangen motivoitunut "työskentelemään" eli lähinnä opettelemaan toistaiseksi ihan tulevien harrastuslajien alkeita sekä perus aktiivisen koiran sosiaalista elämää. Vaikka miellyttämishalua ja oppimisintoa löytyy, on havaittavissa jotain ilmeisesti partacollieille hyvin tyypillisiä vinkeitä. Välillä Zeus on kuin herran enkeli ja toisinaan taas... Noh, sanotaan että toisinaan se vaatii omistajaltaan huumorintajua enemmän kuin sitä monesti riittäisi. Energisyyden lisäksi Zeus on melko tuttavallinen, mistä syystä se valikoituu helposti pentujengistämme vieraiden suosikiksi. Pusuja ja hännän heilutuksia kaikille, kuka nyt sellaiseen ei rakastuisi! Aikuiset koirat hieman jänskättää edelleen, johtunee siitä kuinka pehmeä koira Zeus on luonteeltaan. Se on ottanut paikkansa lauman pohjimmaisena ja alistuu herkästi vanhemmille tai muuten vain hieman kärttyisemmille tapauksille. Treenatessa Zeuksen luonne näkyy herkkyytenä. Sen kanssa saa olla tarkkana, ettei itse osoita turhautumista tai ole liian jämerä. Arka se ei kuitenkaan missään nimessä ole! Positiivista myös sinällään, että rodussa nykyään usein esiintyvää ääniarkuutta ei ole havaittavissa. Zeusista näkee helposti, että se kiintyneempi talon ihmisiin kuin koiriin. Kyllä se leikkien tiimellyksessä monesti unohtaa meidän olemassa olon, mutta jonkin ajan kuluttua havahtuu yhtäkkiä todellisuuteen ja viipottaa emännän luo niin pirun lujaa vauhtia. Kuten aiemmin sanoinkin, kuka nyt tuollaiseen ei rakastuisi?