KULMAKUNNAN HURJIN HULTTIO!

Siitä on nyt reilu kuukausi, kun laumaamme liittyi uusi belgialainen riiviö. Koko pennun hankinta vaati melkoista aivotyöskentelyä niin minulta kuin Sakeltakin. Kyllä siinä laskettiin tuloja, menoja ja valittiin jo parhaimmille psykiatreille aikoja... Vitsi vitsi. Päätös oli yllättävän helppo! Yleensä pennun valinaprosessi on työläs, joten omalla tavallaan tämä tuntui kuin kohtalolta, jos vain sellaiseen uskoisin. Yhdistelmä oli kiva, pentue syntyisi pian ja elämäntilanteemme oli sopiva. Kasvattaja vaikutti myös todella ihanalta ja valmiilta auttamaan [spoiler alert: Olin ihan oikeassa sen suhteen!]. Ilmaisimme kiinnostuksen mahdolliseen uros pentuun ja 1.8. sainkin jo kuulla iloisia uutisia. Kaksi urosta ja yksi narttu olivat saapuneet maailmaan. Molemmat pojista olivat gronttuja ja niiden näpsäkkä sisko taas tervu. Gronttu olikin juuri se, mitä me toivoimme ainoan mustan belgi kaunottaremme seuraksi. Uudet omistajat saivat osallistua nimien päättämiseen ja se osoittautuikin kaikista vaikeimmaksi operaatioksi tämän pennun kohdalla. Pikan luokse muutti oman pirpanamme velipoika Hunsvotti ja kasvattajalle taas jäi sisko Huijaus. Pentueen teemana oli H-kirjain, mutta sen lisäksi nimiä selvästi yhdisti muukin. Pyörittelin kauan aikaa Huligaanin ja Hulttion välillä, mutta päädyin lopulta jälkimmäiseen sen ytimekkyyden vuoksi. Karmivan Hulttio oli se hienompi nimi, joka papereihin läntättiin, mutta millä nimellä me pirpanaa kutsuttaisiin?

Bosco oli jo lapsena keksitty nimi, jonka olisin halunnut antaa "hurjalle ja tummalle suojelijalleni". Onko siis ihmekkään, kun hädin tuskin kaksi kuista ja karhunpennun tavoin pörröistä nappisilmää katsoessa se nimi ei oikein tuntunut sopivalta? Pentu oli jo ehtinyt muuttaa meille, kun sitä edelleen vain kutsuttiin pirpanaksi. "No jos se  vain jäisi sellaiseksi? Pirpana?" Sakke kehtasi ehdottaa minun tuskaillessa keittiössä koneen äärellä valinnan vaikeutta. Lienee selvää, että MINUN hurjasta ja mahtavasta [tai ainakin mielikuvissani sellainen ipanasta tulisi] belgin perkeleestä EI IKINÄ tulisi Pirpanaa. Lienee selvää, että tämän puheen jälkeen Sakke älysi nostaa kätensä pystyyn ja pysyä erossa koiran nimeämis operaatiostani? Olin taas alkupisteessä, mutta sentään koneen ääressä. Siispä olin niinkin luova, että kirjoitin Google hakuun: "Tunnetuimmat pankkiryöstäjät." Hulttio tarvitsisi hulttion nimen! En silti voisi antaa pienelle ja söpölle karvapallerolle jonkin kamalan massamurhaajan nimeä, joten tästä syystä hieman säyseämmät pankkiryöstäjät päätyivät tarkan tutkimuksen alle. Loppujen lopuksi se olikin vain kymmenen minuutin homma. 

Robert LeRoy Parker a.k.a Butch Cassidy. Etelä-Amerikan Boliviassa 13.4.1866 syntynyt ja pahamaineinen lainsuojaton. Parker kohtasi jo teininä paikallisen hevosvarkaan, Mike Cassidyn, joka teki nuorukaiseen lähtemättömän vaikutuksen ja sai tuon kirmaamaan jo varhaisessa vaiheessa rikolliselle polulle. Parker toimi lehmipaimenena ja terustajana, mistä hän saikin lempinimensä Butch [Lyhenne butcherista, tarkoittaa teusrastajaa. Tässä vaiheessa vilkaisin meidän pirpanaa, joka parhaillaan teurasti suosikki vinkusorsaansa näätämäisellä antaumuksella]. Esikuvaltaan hän taas ryövi sukunimen Cassidy ja näin ollen Robert LeRoy Parker oli vain historiaa. Butch aloitti uransa karjavarkaana, mutta päätyi pian syvemmille vesille tavattuaan tulevat rikoskumppaninsa. Nelistään he tekivät ensimmäisen merkittävän rikoksensa ryöstämällä San Miguel Valleyn pankin, saaliinaan 21 000 dollaria. Ryöstäsaaliillaan Cassidy osti suuren tilan, josta muovasi rikollisille turvapaikan. Siitä ei ollut hänelle itselleen kuitenkaan apua, sillä vuonna 1894 hänet onnistuttiin pidättämään mistäpä muustakaan kuin hevosvarkaudesta.  Pari vuotta myöhemmin hulttio vapautettiin hänen luvattuaan sädekehä pään päällä pysyttelevänsä poissa piinaamastaan osavaltiosta. Sehän ei muualla huligointia kuitenkaan estänyt! Pian vapautumisen jälkeen Butch keräsi ympärilleen usemmankin pahamaineisen ryökäleen, joista muodostui lopulta yksi sen ajan pelätyimmistä rikollisjoukkioista. Ensimmäisenä he ryöstivät pankin, saaliksi tuli kuitenkin "vain" 7ooo dollaria. Homma jatkui kultalastien ja junien ryöväämisellä, sekä totta kai pankkiryöstöillä. Näiden kolttosten avulla Butch Cassidy nimettiin aikansa etsityimmäksi rikolliseksi. Hänkin joutui kuitenkin pakenemaan ja päätyi lopulta höyrylaivan mukana Buenos Airesiin. Sekään ei pysäyttänyt hurja joukkiota, joka lopulta suoritti uransa suurimman pankkiryöstön Argentiinassa, onnistuen kaiken lisäksi pakenemaan sen jälkeen lainvalvojia Chileen. Kuten jokaisessa hyvässä tarinassa, tämänkään pahamaineisen mutta jokseenkin hurmaavan hulttion kohtalosta ei ole täyttä varmuutta. Epäillään, että Butch Cassidy palasi jossain vaiheessa kotiseuduilleen Boliviaan ja päätyi ystävänsä kera sotilaiden ampumaksi vuonna 1908. Herrojen hautapaikat löydettiin ja tutkittiin, mutta henkilöllisyyksiä ei saatu vahvistettua. Toisen väittämän mukaan Butch Cassidy palasi takaisin Yhdysvaltoihin ja kuoli luonnollisesti vasta 1930-luvulla. Totuutta me saamme tuskin koskaan tietää.

Tuo tarina on syy sille, miksi Karmivan Hulttio sai lopulta nimekseen Butch. Pentu ei ehkä ihan ole hurjan kaimansa veroinen, mikä ei kyllä haittaa yhtään. Kyllä siitä luonnetta löytyy! Kengät ovat saaneet kyytiä ja selvästi se tekee jo ystävyyttä laumamme pirulaisten kanssa. Kyllä sitä välillä miettii, millaiseen soppaan sitä on kauhansa upottanut! Vaan toiveet Butchin kohdalla ovat korkealla. Bongasin ihan pari viikkoa sitten sen sukutaulusta tutun nimen. Tai noh, olinhan minä sen ennenkin nähnyt. Tunnistin vasta nyt. Flawlesse's Dreamcatcher, ihana Dara. Muistan sen mustan kaunottaren oikein hyvin Halfmoon kennelin ajoilta, kun Saana vielä pyöri mukana kasvatustoiminnassa. Dara oli ihmeellisin ja ihanin groenendael, jonka tiesin! Ihannoin sitä kyllä joka vaiheessa ja pääsin tapaamaankin sen muutaman kerran. Saanan lyötyä hanskat tiskiin koirien suhteen kävin kovaa kamppailua itsekin. Halusin Daran lauman jatkoksi, mutta tilaa ei vain ollut. Surullisin mielin jätin hyvästit korpin mustalle kaunottarelle ja viikkojen kuluessa opin hyväksymään sen tosiasian, että Daran oli parempi muualla. En edes tiennyt, minne se päätyi. Nyt kuitenkin tiedän. Pikan kautta se muutti Lumen hellään hoivaan, missä ikipentu sai elää onnellisena loput vuosistaan ja saattaa maailmaan jälkeläisiäkin. Daran poismenosta tietäminen sai minut totta kai kyyneliin, mutta ikävää helpotti oma pikku gonttu nuolemassa kyyneleitä poskiltani. "Sun mummus oli ihan mahtava." kuiskuttelin pennun korvaan, saaden sen vastaanottimet heilahtelemaan ärsykkeen vuoksi. Ei Dara ole ainoa upea koira Butchin suvussa, sen suku on täynnä niitä! Mutta silti tieto niinkin upean koiran perimästä hulttiossa toi hiukan lisä toivoa siihen, että joku kaunis päivä voin jättää lenkkarini huoletta eteiseen ja rentoutua sohvalla ilman, että JOKU yrittää jyrsiä varpaitani. Ihana Butch, toivon meille monia vuosia yhdessä <3