SUOSITUKSET

NÄMÄ TÄYTYY TIETÄÄ!

VFCI

Virtuaalikoirien kattojärjestö ja oikea tietopankki niin aloitteleville, kuin kokeneillekin harrastajille. Sivuilta löytyy vastaukset kaikkiin yksinkertaisempiinkin kysymyksiin, sekä tarkat ohjeet aina sivujen tekemisestä koirien luomiseen ja kilpailemiseen. Sivuille on myös listattu eri lajiliitot, joiden sivuilta pääset lukemaan hieman kilpailujen sääntöjä, sekä totta kai muutamia rotuyhdistyksiä tukemaan juuri kyseisen rodun asemaa virtuaalimaailmassa. Kaiken lisäksi täällä ylläpidetään myös virtuaalikoirien rekisteriä ja kilpailukalenteria! Mikäli siis jokin asia askarruttaa tai käytännöt virtuaalikoirailun parissa ovat hieman hukassa, uppoudu lukemaan nämä tarkoin ja hyvin kirjoitetut sivut!

VMKL

Virtuaalimaailman vastine Kennelliitolle. Tätä kautta pääset rekisteröimään ja virallistamaan oman kennelnimesi, jolloin kukaan muu ei varmasti voi viedä sitä. Kennellistalta pääset tutustumaan muiden kasvattajien sivuihin ja ihastelemaan heidän työtään. Myös suuret voittajanäyttelyt ilmoitetaan täällä.


KARVATURRIT

Uskaltaisin väittää, että ainakin n. 99% netin virtuaalikoiraharrastajista on täällä. Tälle foorumille kokoonnutaan niin etsimään pentueille vanhempia, tekemään suunnitelmia, myymään/ostamaan koiria ja huhuilemaan kadonneiden kasvattien perään. Sen lisäksi on mahdollista kysellä apua niin sivujen ulkoasuun, koirien kuviin tai ihan mihin vain virtuaalikoirailuun liittyen! Joskus jopa sen ulkopuoleltakin. Mikäli et ole vielä tehnyt omia tunnuksiasi, suosittelen aloittamaan heti ja ottamaan askeleen muihin harrastajiin tutustumisessa!



TUTKAILEMISEN ARVOISIA KENNELEITÄ

PIMEYTEEN KADONNUT

Tutustuin Pikaan  Instagramin puolella ennen hänen siirtymistään nettiin ja jo silloin kävi ilmi, että tyyppi tietää koirista monipuolisesti. Pikalla on omaan makuuni juuri realistinen ote virtuaalikoirailuun ja pilkettä silmäkulmassa. Apua on kysytty puolin ja toisin, olen siis myös hyvin kiitollinen hänelle! Näiden syiden lisäksi bordercollieita kasvattava Pimeyteen kadonnut päätyi suosituslistalleni siitä yksinkertaisesta syystä, että sivut ovat upeat ja panostetut. Suosittelen jokaista selaamaan ne läpi ja ottamaan vastaan inspiraatioryöpyn! Kennelin sivuilta löytyy laajasti esittelyjä niin tiloista, muista eläimistä kuin toiminnastakin, sekä erityisesti itseäni ihastuttaneet pentuesivut tarkkoine kuvauksineen. Etusivulta pääset myös tutkailemaan Pikan muita kenneleitä ja karvakuonoja, joten klikkaahan itsesi jo Pimeyteen!

PENNYROYAL

Ensimmäisenä kiinnostukseni herätti sivujen värikäs, mutta yhteensointuva ulkoasu. Se oli niin pirteä ja hienostunut samaan aikaan. Ulkomuoto sai minut jäämään sivuille ja syventymään teksteihin. Sitä ei ollut liikaa, mutta informaatiota löytyi kattavasti mielenkiintoisesti kirjoitettuna. Erityisesti kasvattajan panostus työhönsä teki suuren vaikutuksen ja antoi motivaatiota, sekä kärsivällisyyttä omaan taipaleeseeni! Pennyroyalin bordercollieilla ja australianpaimenkoirilla on mielettömän panostetut pitkät suvut. Sivut antoivat todella uusia ideoita kasvatustyöni parantamiseen ja pentueiden laadukkuuden takaamiseen.



MUITA MAHTAVIA SIVUSTOJA

JAKURAHAKA

Törmäsin alunperin tähän persoonalliseen kasvattamoon aivan sattumalta. Kyseessä on nimittäin virtuaalipuolen ensimmäinen porotila, joka on keskittynyt niin näyttely- kuin kilpalinjaistenkin porojen kasvattamiseen. Sivuilta löytyy kattavasti tietoa laidasta laitaan, ulkoasu on ihanan hempeä ja tuo jokseenkin mieleen auringossa kiiltävät kenväthanget ja kirpeän pakkasen. Kasvatustoiminnan lisäksi Jakurahaka järjestää aktiivisesti kisoja poropuolella. Suosittelen jokaista edes vilkaisemaan nämä sivut, koska noh... Ideahan on aivan loistava! Poroihin tutustuessa syttyi itsellenikin tuonne ajatusten syövereihin pieni houkutus hankkia vielä oma Jakurahakan kasvatti, ehkä useampikin.

vPHY

Virtuaalinen poronhoitoyhdistys on Jakurahaka-tilan omistajan käsialaa, eräänlainen vastine koirien vFCI:lle. Sieltä löytyy niin pororekisteri, kasvattajalista, tietoa porojen väreistä ja eri linjoista, kilpailukalenteri sekä ohjeet eri kilpailuiden järjestämiseen ja tuomaroimiseen. Jos siis haaveilet oman tokan hankkimisesta, tämän yhdistyksen sivut kannattaa lukaista huolella läpi! Toiminta on vielä suhteellisen pientä, mutta sivuja selaillessa selkeää kasvua on havaittavissa. Toivottavasti idea saisikin kunnolla tuulta siipiensä alle ja virtuaalisia poroja nähtäisiin yhä useammassa paikassa!

Kaikki kuvat © Kaaos ellei toisin mainita / Do not copy any pictures!
Tämä on virtuaalikennel / This is a SIM-game kennel
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita