PINTAA SYVEMMÄLLÄ...

"Vin, toinen punaisista kaunottarista ihka ensimmäisestä pentueestani. Se syntyi jouluisiin tunnelmiin yhdessä kahdeksan muun vilkkaan sisaruksensa kanssa. Se oli melko hurja määrä pikkuisia mönkijöitä tuoreelle Mette-mammalle, jolle tämä katras oli ensimäinen. Monet kauhunsekaiset hetkethän siinä tuli myös kasvattajana koettua, mutta onnekseni minulla oli tukena monet ystävät ja koiraexpertit. Eikä Metteäkään voinut moittia, se teki kaikesta niin helppoa. Sillä oli loistava hoivavietti ja neiti jaksoi hienosti kahdeksan viikkoa koko rakkaan pentulaumansa kanssa, sen helpommaksi ei koira olisi voinut minun työtäni tehdä. Alun peloista huolimatta käyttölinjaisille paimenille oli paljon kysyntää ja jokainen pentu pääsi omaan kotiinsa. Vain kaksi niistä asuvat nykypäivänä siellä, minne ne alunperin menivätkin. Pohdin itse kauan aikaa, pitäisinkö itselläni jomman kumman äitinsä kaltaisista punaturkeista. Jostain syystä päädyin ihan muuhun pentuun, mutta se on tarina erikseen. Delma, punertavista siskoista vanhempi, on toinen niistä onnekkaista, joka asuu edelleen ensikodissaan. Vinillä ei ollut yhtä hyvä tuuri. Se palasi pari kertaa luokseni omistajansa pitovaikeuksien vuoksi, mutta päätyi takaisin kotiinsa hoitojakson päätteeksi. Lopulta omistajan elämäntilanne muuttui niin radikaalisti, että päädyin ottamaan kasvattini takaisin uuden kodin löytymisen ajaksi. Hieman sen jälkeen ensimäinen bordercollieni ja pentujen emä Mette nukkui ikiuneen. Se oli mitä hirvein tilanne ja ikävä raastoi kovempana kuin koskaan. Kaipuu ihaninta pikku kettuani kohtaan tuntui repivän sydämen kappaleiksi. Vinille oli samaan aikaan jo uusi koti sovittuna. Se muuttaisi etelään maatilalle kolmen muun paimenkoiran kanssa, pariskunta hakisi sen kuukauden kuluttua. Sen kuukauden aikana, kun Vin oli luonani, ikävä tuntui muuttuvan siedettävämmäksi. Narttua katsellessani se toi totta kai mieleeni Meten. Sillä oli niin paljon samoja piirteitä, se sai minut tuntemaan itseni eheämmäksi. Ei se ikinä korvaisi Metteä, kukaan ei voisi täyttää sen paikkaa. Mutta tällä tavoin minulla olisi edes osa siitä vielä mukanani. Soitto pariskunnalle, selitys tilanteesta ja homma oli hoidossa. Heille muuttaisi yksi Vinin sisaruksista ja minä saisin pitää karvaisen terapeuttini."

Vin on paimenkoira isolla peellä. Mammansa tavoin sillä on upea paimennusvietti ja vertaansa vailla oleva työmotivaatio. Se on juuri sellainen hurtta, jolle työnteko on pelkkää hupia. Rotumääritelmälleen uskollinen Vin on välillä jopa raivostuttavan sinnikäs ja äärimmäisen valpas. Välillä se saattaa makoilla jossain talon toisessa päässä muka ihan umpi unessa, mutta jos avaat oven lähteäksesi hakemaan postit, koira onkin yhtäkkiä ilmestynyt jalkojesi juureen tuijottamaan anelevasti suoraan sieluun. "Otathan mut mukaan? Ethän vaan jätä mua tänne?" Ja se ei muuten luovuta, ennenkuin vastaat katsekontaktiin ja lupaat ottaa sen mukaan. Jep, ihan samalainen menijä kuin äitinsäkin. Vin tahtoo osallistua kaikkeen ja varjonlailla liimautuu yleensä kintereilleni etten vaan voisi unohtaa sitä. Se on koira joka ei oikein näy eikä kuulu, siksi Vin varmaan onkin niin hyvä ujuttautumaan mukaan kaikkialle. Siinä on toki myös hyvät puolensa, Vinistä on muovautunut äärimmäisen rohkea ja sosiaalinen koira kaikkien yhteisten reissujen tuloksena. Se rakastaa ihmisiä, erityisesti lapsia joiden kanssa saa juosta ja temmeltää. Aikuiset ovat lähinnä käveleviä rapsutusautomaatteja, joiden syliin voi hypätä vaikka ne seisoisivat kahdella jalalla ja koira itse olisi aivan kurassa. Paha tapa, mutta yritäpä siinä sanoa rapsutusmaatille ettei lässytä tai huomioi koiraa, kun Vin nuolee varmaan tuhannennen lemppari-ihmisensä naamaa ja heiluttaa häntäänsä niin lujaa, että voisi varmaan lähteä lentoon sen avulla jos vain olisi pari kiloa kevyempi. Koirakavereiden kanssa se on sentään hieman hillitympi, niiltä kun ei saa rapsutuksia. Pentujen kanssa se on vanha tekijä. Naskalihampaat saavat rauhassa retuuttaa Viniä tämän vain maatessa selällään muka ihan avuttomana. Isompien koirien leikkejä se taas tykkää lähinnä terrorisoida juoksemalla muiden ympärillä kuin kyseessä olisi kuriton lammaslauma ja haukkua kovaäänisesti niin kauan aikaa, että joku lopulta säntää senkin perään. Elämäniloa ja rakkautta Vinillä riittää jaettavaksi onneksi myös kotiväelle. Kaikesta vilkkaudesta ja työinnosta huolimatta Vin varmasti salaa rakastaa yhteisiä löhöilyhetkiä. Silloin se voi käpertyä oman emännän syliin, nuolaista hellästi kättä ja nukahtaa rauhalliseen silittelyyn ilman, että sen täytyisi osoittaa koko energiallaan kuinka ihanaa sen mielestä elämä ja kaikki kaverit ovatkaan.