PINTAA SYVEMMÄLLÄ...

"Vilaa hankkiessa varmasti kaikille kävi selväksi, kuinka syvästi ihannoin sen emää Zeraa. Hävettää siis aivan myöntää, että unohdin täysin Zeran toisen pentueen olemassa olon. Se syntyi pari vuotta Vilan ja Vimman jälkeen, enkä siinä tilanteessa innostunut toisen Zeran jälkeläisen hankkimisesta. Asiat kuitenkin muuttuvat kahdessa vuodessa. Elokuun myöhäisenä iltana nautin teetä sohvalla lauma karvakorvia jalkojeni lämmikkeenä, selaillen puhelimelta muiden kasvattajien kuulumisia, kun erehdyin lukaisemaan Pikan julkaisun. Muutama kasvatti Zeran vikasta pentueesta oli koteja vailla, tarjolla oli erityisesti kaksi urosta. Vilan velipuolia. En voi väittää, että olisin oikein etsimällä etsinyt karvakomppanjaan uutta jäsentä, mutta sen verran olin päättänyt että seuraava koira olisi kyllä uros. Noh, nyt sellainen oli tarjolla! Ja vieläpä sellaiselta koiralta, jolta olin jo aiemmin saanut priimaa, puhumatakaan tutusta sekä luotettavasta kasvattajasta. Pikalle lähti aika nopsaa viesti ja nopea oli vastauskin: "Sulle lähtee aina pentu!". Ajattelin, että päätös kahden uroksen välillä olisi todella vaikea, mutta toisin osottautui. Pika kertoi niin Hutista kuin velipoika Kostista todella hyvin ja tiesin heti, kumpi meille tulisi. Lopputuloksen tiedätkin. Kosti oli hyvin fyysinen, itsenäisempi ja menevämpi osapuoli, sellainen jonka yleensä olisin valinnut. Taistelutahtoinen nopeasti toimiva kisatykki, jonka tiesin kuitenkin vaativan paljon työtä ja aikaa. Paljolti samanlainen kuin meillä jo asuva Stark. Väkisinkin aloin ajattelemaan, kuinka Kosti sopeutuisi laumaan, josta löytyisi jo valmiiksi tempperamenttinen vahva uros. Se oli yksi syy, miksi tiesin kuunnellessani Hutin luonnetta, että se sujahtaisi meidän porukkaan loistavasti. Pieni sukkela älykkö, joka miettii ennenkuin tekee. Miellyttämisenhaluinen, mutta taistelutahtoa siltä hieman puuttui. Vaikka näin Kostissa valtavasti potentiaalia ja suuria saavutuksia kisakentillä, tiesin alusta saakka tekeväni oikean valinnan. Tämä ei todellakaan olisi hutipäätös."

"Huti oli pieni paketti söpöä malinoispentua ja tulista piraijaa. Se tallusti rohkeana menemään, eikä moni asia saanut sitä pysähtymään. Huti oli hyvin sosiaalinen pentu, se kiipesi vieraiden syliin samalla syöden hiukset mennessään ja pari kertaa puraisten nenään. Huti pentuaikanaan tykkäsi erityisesti käyttää hampaitaan ja onnistui aina löytämään kaikkein kalleimmat sisustuselementit suuhunsa. Huti on pienestä pitäen ollut kuitenkin hyvä rauhoittumaan ja se on luonnostaan yksinjäädessä vaan pistänyt nukkumaan. Huti on osoittanut aina vahvoja viettejään ja leikki on ollut sille alusta asti se juttu." - Pika \\ Näin kasvattaja kuvaili Hutia sen ollessa vielä vallaton pieni uroksen alku. Nyt jo komeaksi nuoreksi urokseksi varttunut belgi on säilyttänyt vahvat viettinsä ja ihmissosiaalisuutensa, joskin hiusten syöminen ja nenien napsiminen siltä on onneksi jäänyt jo unholaan. Veljestään poiketen Huti ei ole impulsiivinen saatika pärjää sille fyysisyydessä, Kostiin verrattuna se on kyllä enemmänkin sutjakka silakka. Voiman Huti korjaa kuitenkin älyllä, tarkkuudella ja rauhallisuudella. Ne ovat ehdottomasti sen vahvuuksia ja erityisesti fiksuus paistaa tuosta koirasta pitkälle. Hutista näkee, että se miettii ensin ja tekee vasta sitten. Näiden ominaisuuksien lisäksi miellyttämisenhaluisuus tekee sitää helpomman koulittavan, mutta kaikella tällä on tietenkin oma varjopuolensa. Kostissa minua viehätti Pikan kuvailema terävyys ja vahva taistelutahto, joita ei Hutista niin selkeästi löydy. Se on jokseenkin pehmeä belgi, vähän muutenkin sellainen sivusta seurailija. Se viihtyy parhaiten minun varjonani, seuraillen äänettömästi kuin haamu. Suojeluviettiä siltä löytyy tarvittaessa omistajaansa kohtaan, mutta yleensä pelkkä kohteen tarkkaileminen ja emännän vierellä pysyminen riittää. Hutista tulee usein mieleen elokuvissa nähdyt viimeiseen saakka uskolliset koirat, jotka eivät poistu omistajansa viereltä hetkeksikään. Paitsi sitten, kun käsky käy tai pallo lentää ilman halki. Huti on ihan leluhullu ja rakastaa erityisesti pallojen jahtaamista. Ruuasta taas se ei pahemmin välitä ja osaakin nirsoilla ihan rasittavuuteen saakka. Se ei tahdo oikein innostua muista koirista, mutta leikit ihmisten kanssa kelpaavat aina! Sama pätee uimiseen, vesipeto hyppäisi vaikka talvella jääkylmään ojaan mikäli sille annettaisiin mahdollisuus. Kaikesta järkevyydestään huolimatta Hutin sisältä löytyy siis edelleen se riehakas pieni pentu, joka on parempi pitää lenkillä hihnassa ettei se hepuleissaan pinkaise turhan kauas laumasta tai hullaannu täysin metsän hajuista lähtien suorittamaan omaa jahtiaan...