Valioituminen, kaiken sen vaivan arvoista?

Olen aina ollut se "ei ne meriitit koiraa tee" ihminen. Olen tavannut aivan mahtavia "maalaiskoiria", jotka eivät ikinä ole edes päässeet kisakentälle, kuin myös sellaisia valiohirmuja joiden menestyminen niin kehnolla olemuksella tuntui silkalta mahdottomuudelta. Kasvattajan saappaisiin hypättyäni valioarvojen hankkiminen sai kuitenkin ihan uudenlaisen merkityksen. Olin totta kai jo hyvin tietoinen siitä, että pariskunta jolla oli menestystä kisakentiltä takasi yleensä myös paremman kysynnän jälkeläisilleen. Se ei kuitenkaan ollut kovin kummoinen motivaation lähde itselleni. Sen sijaan suuresta kilpailuvietistä oli valtavasti hyötyä! Olen nauttinut koirieni kanssa kisaamisesta AINA. Pettymyksiä tulee totta kai jatkuvasti, mutta niinhän sen täytyykin olla jotta onnistuminen maistuisi entistä makeammalta! Useamman koiran omistajana on toki välillä hieman haastavaa löytää aikaa (ja rahaa, erityisesti rahaa) kaikkien hurttien kanssa treenaamiseen ja kisauttamiseen. Mutta niin sitä vain löytyy aina jostain joku rako jolloin pääsee treeneihin katsomaan kuka karvakuono on tänään sitä mieltä, että treenaaminen on ihan mälsää, tai kisoihin itkemään sisäisesti kuinka käytti ihan liikaa rahaa startteihin, joissa koira päätti tuomarin kuraamisen olevan paljon mukavampaa kuin radan suorittamisen kunnialla loppuun (kyllä Typo, tarkoitan sinua senkin pieni perkele). Tämä saa touhun kyllä kuulostamaan ihan hullun hommalta ja pelkiltä epäonnistumisilta toisen perään, mutta ei se sitä ole. Minulla on nyt vihdoin ja viimein virallisesti elävä todiste siitä ja se jos mikä pistää ajattelemaan koko tätä kisakulttuuria.

Saanko esitellä Hattarahännän Aura, minun ensimmäinen valioni! Aran kanssa kisaaminen on ollut kaikin puolin sujuvaa, se onkin täydellinen esimerkki siitä kuinka helppoa homma voi olla silloin kun kohdalle sattuu helppo koira. Kisakirja täyttynyt nopeasti tarvittavista tuloksista hyvin pistein, iisi biisi! Vai onko? Ei todellakaan. Se on kyllä totta, että kun yhteistyö alkoi sujumaan niin sitten niitä tuloksia vain alkoi tulemaan. Mutta työn määrä mitä niiden tuloksien taakse kätkeytyy on aivan valtava. Ara saapui minulle kodinvaihtajana kahden vuoden ikäisenä. Se oli kasvattajalta, jonka koiria ihailin laajalti ja pentue oli sellainen, jonka ohi meneminen harmitti valtavasti. Iloni määrä oli siis sanoin kuvaamatonta, kun Nika tarjosi Araa laumamme jatkoksi neitokaisen palauduttua kasvattajalle takaisin jo tovi sitten. Tytön luonne oli alusta asti ihana ja meillä synkkasi hyvin. En nähnyt siinä mitään vikaa ja siitä syystä lähdinkin kiirehtimään liikaa. Vain muutamat loistavat treenit takana ja treeniryhmän kannustamana ilmoittauduimme heti epävirallisiin tottelevaisuuskokeisiin. Vaikka ne olivatkin epikset, jännitin totta kai Aran ja minun yhteistä "ensi esiintymistä". Jo ennen radan alkua minun olisi pitänyt osata lukea Aran eleistä, että tämä oli huono idea. Se reagoi jännitykseeni todella voimakkaasti ja suorituksestamme tuli molemmille yksi painajainen. Koira tuntui unohtavan täysin kaiken mitä oltiin opeteltu ja se meni lukkoon. Ymmärrys tekemästäni virheestä ja stressi siitä pilasinko nyt kaiken, sai Aran tilan vain pahemmaksi. Suorituksemme ehti hädin tuskin edes alkaa, kun lopetin sen jo kesken, mutta minulle se tilanne tuntui kestävän ikuisuuden. Ara oli ollut minulla kuitenkin vasta niin vähän aikaa ja se oli äärimmäisen herkkä koira, joten pelkäsin tehneeni pahasti hallaa sen luottamukselle. Se tilanne palautti todellakin minut maanpinnalle ja muistutti, että ei meriitit koiraa tee. Olisin voinut vain jatkaa tiukemmin treenaamista ja keskittyä kadottamaan oman tapani jännittää liikaa, mutta kiirehtimällä kohti jotain sellaista kuin valioituminen saattaisin tehdä suhteestani Araan täysin kilpailuun ja menestykseen perustuvan. Niinpä tein Aran kanssa sen, mitä olisin tehnyt jos se olisi muuttanut luokseni ihan pentuna. Lähdimme liikkeelle pennun askelin, tutustuimme lauman arkeen ja sosiaalistuimme, opetin sille ihan perusjuttuja. Annoin sille aikaa rohkaistua, löytää paikkansa laumassa ja ennen kaikkea kasvattaa luottamustaan minuun. Ara kyllä piti minusta alusta alkaen, mutta samalla tavalla kuin kaikista muistakin vieraista. Vasta palattuani aivan perusteiden äärelle ja annettuani Aran itse tuoda esiin oikean persoonansa, se osoitti viimein minun olleeni sen luottamuksen arvoinen. Sen jälkeen homma lähti sujumaan unelman tavoin. Totta kai pidin edelleen rauhallisen etenemistahdin, vaikkakin Ara antoi syytä löysätä jarruja näytettyään kerta kerran jälkeen mihin se pystyy. Kun arkuus uutta tilannetta kohtaan väistyi uteliaisuuden tieltä, luottamus siihen etten antaisi mitään pahaa tapahtua ja molempien kyky rentoutua löytyi, olimme vihdoin valmiita astumaan kisakentille. 4.8.2019 aloitimme TOKO:lla täysin ilman mitään odotuksia, poistuen heti ensimmäisen ykköstuloksen kera pistein 85/100. Sen jälkeen meitä ei sitten pysäyttänytkään mikään! Aran kehityksen seuraaminen oli palauttanut mieleeni sen, miksi oikein kisasin. En hienojen titteleiden takia, vaan sen ilon mitä sain tehdessäni yhteistyötä hurttieni kanssa, nähden kuinka kaikki se vaiva palkittiin meidän menestyessä edes välillä. Aran kanssa kisaaminen oli erityisen palkitsevaa vaikean alkutaipaleen vuoksi, mutta myös siksi että meillä todella synkkaa ja siitä näkee, että se nauttii nykyään saadessaan pistää itsensä likoon kisoissa. Eilen 1.11.2019 yli vuoden työ ja kisaamisen ilosta kisaaminen antoi täydellisen palkinnon. Ara saavutti kennelin ensimmäisen valioarvon noustessaan paimennusvalioksi. Vaikka ne meriitit eivät kerro koirasta välttämättä mitään, toisille niillä voi olla valtava merkitys. Olipa kyse helposta taipaleesta täydellisen koiran kanssa tai muistutus siitä, että ei kannata luovuttaa ja kova työ palkitaan. Valioituminen ei tehnyt Arasta täysin virheetöntä koiraa tai minusta mahtavinta ohjaajaa. Ara reagoi edelleen tunteisiin todella vahvasti ja minä jännitän joskus ihan liikaa. Silti me jatketaan tätä kivistä ja hikistä tietä kohti uusia haasteita, koska kyllä, tämä kaikki voi olla sen yhden tittelin arvoista.